Tango D'amore on Eino Grönin elämästä kertova musikaali jota esitetään Palkäneen Sappeessa kesällä 2020

Rekkamies - musikaali


”Hei huomenta Suomi

hyvin pyyhkii

sun poikas valvoi taas ja ahkeroi

herrat Helsingissä laman alla nyyhkii

minä tein sen minkä aikamies vain voi”

Matti Eskonniemi lauloi ensikeikallaan selin yleisöön. Yleisön joukossa oli hänen tuleva vaimonsa Pirjo, jonka kannustamana Matti teki 70-luvun alussa rohkean päätöksen jättää työnsä kirjapainossa. Ei ollut itsestään selvää, että ujosta nuoresta tuli koko kansan tuntema Matti Esko. 

Kesällä 2024 Sappeen Kesäteatterin lavalla nähdään vetovoimainen
yllätyskäänne, kun Suomen Kesäteatteri esittää laulaja Matti Eskon
elämästä kertovan musikaalin Rekkamies. Tämän Heikki Paavilaisen käsikirjoittaman ja ohjaaman teoksen erikoisuus piilee siinä, että pääosaa tähdittää karismaattisella äänellään itse taiteilija Matti Esko.

Musikaalissa syvennytään empaattisena tunnetun taiteilijan rakastettuun iskelmätuotantoon, jonka tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Huomenta Suomi ja Rekkamies.
Esitys on sukupolvitarina menneestä Suomesta ja tämän päivän maailmasta murroksineen. 

Musikaali kuljettaa katsojan mukanaan
elämänmakuiselle seikkailulle tien päälle kohti hersyvän hyvää huumoria, lavatanssin hurmiota countrytansseineen sekä todellisia tarinoita viihteen maailmasta niin Toivo Kärjestä kuin Junnu Vainiostakin.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Heikki Paavilainen kommentoi tulevaa musikaalia:


- Minulle Masan sympaattisuus ja ihmisläheisyys merkitsee paljon. Hänen elämän ymmärryksensä menee tunteisiin. Isäni puoleinen suku on lähes kokonaan elättänyt itsensä autoilemalla. Siksi maailma, josta Masa laulaa on sydäntäni lähellä. Tämä musikaali on kunnianosoitus niin Matti Eskolle kuin kaikille niille rekkakuskeille ja ammattiautoilijoille, jotka pyörittävät tämän maan pyöriä!

Matti Eskon lisäksi muissa rooleissa lavalla nähdään jo Suomen
Kesäteatterin aiemmista produktioista tuttuja nimiä, kuten 

Joni Leponiemi, Jannastiina Hakala, Merja Koivula, Olga Lepistö, Jani Rasimus sekä Pyry Joki

Säestyksestä vastaa jokaisessa näytöksessä tietysti upea livebändi:

Mirka Dojan - kapellimestari, koskettimet

Simo Rantanen - kitara

Jussi Koskinen - basso

Hannes Pirilä - rummut

ENSI-ILTA 4.7.2024 KLO.18

Sappeen Kesäteatteri sijaitsee Pälkäneellä Sappee Resortin kupeessa uljaiden rinnemaisemien syleilyssä. 530-paikkainen kesäteatteri on katettu niin katsomon kuin lavan osalta, ja majoitus -ja ravintolapalvelut ovat kävijöiden käytettävissä koko kesän ajan. Sappeessa on aikaisemmin nähty Heikki Paavilaisen ohjaamat esitykset: 2016 Kaikki oikein-lottovoittokomedia, 2018 suursuosion saanut On kesäyö, kesän 2019 Olavi Virta -musikaali sekä vuonna 2022 kehuttu Tango D'amore. Kesällä 2023 Sappeessa nähtiin Mikko Alatalon elämästä kertova musikaali Maalaispoika oon.